Sötsaker från Ingå | Makeisia Inkoosta

Caramillasta

Caramillan perustaja on Camilla Forsman, leipuri-kondiittori ja restonomi. Ajatus omasta yrityksestä heräsi opiskeluaikana Stadin Ammatiopistossa. Valmistuttuaan vuonna 2014 Camilla sai sattumalta tietää myynnissä olevasta karamelli linjasta. Muutaman vuoden suunnittelun jälkeen, syksyllä 2018, pieni karamellitehdas valmistui perheen Inkoossa sijaitsevaan entiseen navettaan.

Vastaanotto oli yli odotusten jo alusta ja siitä lähtien Camilla on myynyt makeisia sekä suoraan asiakkaille mm. markkinoilla että jälleenmyyjien kautta.

“Itsenäinen työ, käsillä luominen, kokeileminen, uusien makujen ja tuotteiden kehittäminen on asioita mistä nautin työssäni. Minulle on tärkeätä että kaikki vaiheet tuotannosta ovat enemmän tai vähemmän käsityötä, aina tuotteiden valmistuksesta pussien etiketöintiin.

Työssä vaaditaan tarkkuutta ja terävää makuaistia, mutta myöskin luottamusta itseensä ja omiin päätöksiin. Työ yrittäjänä on vaihtelevaa ja välillä haastavaa mutta pääosin hauskaa ja inspiroivaa, toivon että tämä myös näkyy lopputuotteissani.”

Camilla